New Life Home Trust ja eka harkkaviikko (First training week at New Life Home Trust)

 Täällä ollaan kuumassa Kisumussa ja eka harkkaviikko on pikkuhiljaa pulkassa. Oltiin sosionomiopiskelijoiden kesken New Life Home Trustissa orpojen ja kehitysvammaisten kanssa tää viikko. Oli tunteita nostattava kokemus ja ihania ihmisiä siellä töissä. Työntekijöillä on suuri sydän ja he rakastavat työtään. Lapset ovat heille kaikille tärkeitä ja heillä on oma tiivis yhteisönsä tässä yksikössä. Eroja toiminnassa luonnollisesti on suomalaiseen toimintatapaan verrattuna ja vastaan tuli myös itseä mietityttävia seikkoja. Hygienia (tai sen puute oikeastaan) esimerkiksi on yksi asia, joka on tähän mennessä joka paikassa tullut vastaan. Olimme todella tervetulleita ja kovasti harmiteltiin sitä että olimme vain yhden viikon. Itsellekin tuli haikea olo kun viikko oli ohi. Aiomme kyllä käydä vielä vierailulla uudestaan ennen lähtöä kotiin.

Järjestön tiloissa ei saanut kuvata ja puhelimet otettiin säilöön päivän ajaksi, joten kuvia toiminnasta ei valitettavasti ole nyt jakaa. Kerron kuitenkin lyhyesti meidän viikosta tässä. Olin kaksi päivää Kiran kanssa kehitysvammaisten parissa Amani housessa jossa päivisin on asiakkaina 7 kehitysvammaista kun loput lapsista olivat koulussa.. Yhteensä heitä on muistaakseni 12.  Heistä vanhin on yhdeksäntoista ja nuorin 4 vuotta. Kehitysvammaisten kanssa toiminta oli todella laadukasta ja yllätti positiivisesti. Heillä oli välineet, kuten seisomateline, pyörätuoleja ja kävelyavustin ja niitä myös käytettiin päivittäin. Heille myös järjestettiin aktiviteetteja päivän aikana ja myös hierottiin iltapäivisin. Työntekijät suhtautuivat asiakkaisiin lämpimästi ja antoivat näille paljon aikaa ja huomiota. Ainoa hieman negatiivinen huomio oli ylivilkkaan kouluikäisen puhekyvyttömän pojan kohtelu, sillä häntä pidettiin melko kovassa kurissa ja itsestä tuntui että hänen kanssaan heillä ei ollut kovin hyvin työkaluja toimia. Loppuviikosta kuulin että kyseinen lapsi on pääsemässä kommunikaatioterapiaan ja on saamassa lisäapuja toiminnanohjaukseensa sitä kautta. 

Kaksi päivää olin myös taaperoiden ryhmässä ja siellä menoa ja meininkiä riitti eri tavalla kuin kehitysvammaisten osastolla. Lapset tässä ryhmässä ovat 9kk-3v ja osa lapsista osasi kävellä ja osa ei. Herätimme ihmetystä lapsissa ja hieman pelkoakin aluksi. Hoitajia taaperoiden kanssa on kaksi vuorossa kerrallaan ja minä sekä opiskelukamuni Kira olimme lisäkäsinä apuna heille. Lapset olivat todella rauallisia ja osasivat istua pyydettäessä hiljaa paikallaan ja pyynnöstä lähteä ulos ja tulla takaisin. Hieman hurjalta näytti kun taaperot itse kulkivat portaita ylös ja alas sillä heidän tilansa oli yläkerrassa ja päivittäin oltiin kuitenkin ulkona. Lapsia sylitellään vähän ja itkuun vastaaminen oli myös vähäistä. Lähinnä sanallista kyselyä miksi kyseinen lapsi itkee ja viemistä toiseen huoneeseen. En myöskään pitänyt tavasta, jolla lapsille puhuttiin jos heitä itketti, sillä se oli syyllistävä ja omasta mielestäni lapsen tunteita mitävöivä. Tunnekasvatus on hyvin minimissä.  Itse pyrin toimimaan kuten koto-Suomessa olen tottunut ja sylittelin ja lohdutin lapsia silittelemällä tai ottamalla syliin tarpeen mukaan. Sain yhden totaalisen hepulin saaneen pienen taaperon rauhoittumaan ja alkamaan nukkumaan kosketuksen ja hyräilyn avulla ja olin tästä kovin onnellinen. Hoitajat sis veivät kyseisen lapsen vaan sänkyynsä yksin itkemään ja jättivät sinne.  Lasten kanssa ei ole minkäänlaista ohjattua toimintaa vaan hoitajat huolehtivat hoidollisista asioista ja muuten lapset ovat vapaasti keskenään touhuten. Itselle jäi halu käydä vielä uudestaan taaperoiden ryhmässä järjestämässä jokin ohjattu tuokio esim. sormivärien kanssa ihan vaan malliksi työntekijöille siitä, että heidänkin kanssaan voi touhuta ja tehdä asioita ohjatusti niinkuin meillä Suomessa tehdään. Saimme taaperoryhmässä olla mukana myös syntymäpäivän vietossa kun yksi lapsista täytti 2 vuotta. Laulua ja tanssia oli ohjelmassa ja tietysti kakkua ja kakunleikkaamiseen oma laulunsa myös. Ihmiset täällä osaa hienosti laulaa kaksiäänisesti kuin luonnostaan. Harmittaa ettei ollut puhelinta mukana ettei voinut ottaa kuvia tai videota juhlinnasta.

Pienten vauvojen osastolla olin vain yhtenä päivän, mutta sydän meinasi särkyä kolmeviikkoista sylissä pitäessäni kun mietti että tämä vauva on ollut tässä maailmassa vain viikon pidempään kuin me opiskelijat olemme olleet nyt Keniassa. En halua tietää mihin hänet on syntymänsä jälkeen hylätty mutta karu on ollut elämän alku kyseisellä pienellä vauvalla niinkuin kaikilla järjestön suojissa asuvilla lapsilla ja kehitysvammaisilla.  Vauvojen kanssa aika kului syöttäen, sylitellen ja vauvoja viihdyttäen ja työntekijät kiittelivät meitä paljon avusta kun pidimme vauvoille seuraa. Vauvoja oli 14 ja hoitajia 4 ja iät heillä tällä hetkellä kahdesta viikosta liki yhdeksään kuukauteen, jonka iköisenä he muuttavat taaperoiden osastolle. Positiivista vauvojen osastolla oli se, että heillä ei ollut määrättyjä ruokailuaikoja, vaan maitoa annettiin vauvoille tarpeen mukaan kun alkoi näyttää että heille tulee nälkä. Puolen vuoden täyttäneille annettiin myös kiinteää ruokaa. Käsittely oli omaan silmään hieman rajua ja pieniä vauvoja jo istutettiin Bunbo-istuimissa, mikä omaan silmään näytti hurjalta. Niskaa ei juuri tuettu pienilläkään ja sekin sattui sieluun. Kaikesta huolimatta vauvat ovat hyvässä hoidossa New Life Home Trustissa ja heistä välitetään ja huolehditaan, vaikka tavat ja käytänteet eroavatkin suomalaisesta. 

Ensimmäisestä harkkaviikosta jäi hyvä fiilis ja sen myötä heräsi myös kipinä auttaa heitä jotenkin. Itse kestovaippoja käyttäneenä kiinnitin huomiota kuinka vauvoilla ja taaperoilla käytettiin pääosin pestäviä vaippoja. TAaperoilla ol käytössä kaksi froteepyyhettä vaippana, jotka taiteltiin ja päälle laitettiin muovinen suojakuori, jonka tyyppisiä meillä Suomessakin on käytetty vuosikymmeniä sitten. Pienemmillä vauvoilla osalla oli myös sama systeemi mutta ihan pienimmillä heille sopivammat vaipat.  Kysäisin facebookin eräästä ryhmästä halukkuutta lahjoittaa vaippoja orpokodin käyttöön. Katsotaanpa saanko käydä vaippoja heille vielä harjoittelun aikana viemässä, sillä kontakti Nairobiinkin jo löytyi että vaipat sinne asti voisi kulkeutua. Palaan asiaan, jos saan vaippoja orpokodille käydä viemässä. 

Jos jollakulla heräsi halu auttaa, laitatn tähän järjestön nettisivun, jossa sen toimintaan voi tutustua. Itse tosiaan käyn vielä jotain lahjoituksia viemässä joka tapauksessa orpokodille. Jos ei muuta niin jokapäiväisiä ruokatarvikkeita, joita he tarvitsevat päivittäin.

https://newlifehometrust.org/kisumu-home/

In English

First week at our practical training has gone and we four social work students spent it in New Life Home Trust which is an orphanage for babies and toddler up to three years and disabled people. 

We couldn´t take photos in the facilities, so now I have just few pictures and more text. Shortly, I was a few days with the disabled people and was impressed by the way the employees treated the clients and how they took care of them. They had good equipment for them and also some activities every day for them. For example they had activating the senses and some massaging. 

With the toddlers and the small babies  there were more action and the time flew. Also they were very well kept care of and the employees really loved the children. We had also a birthday party with the toddlers when one of them turned two years old. Singing and dancing was part of the birthday party and of course the cake too. I missed my phone very much during the party because it is a shame I can´t share it with you now. The time with the small babies was heartbraking because I started to think how these babies have been abandoned just somewhere just after they have been born. I held a three week old baby and it was shocking to thin she has been born just a week before we came to Kenya and was abandoned to a bus stop or in the garbage. I get so sad when thinking of that. The babies were lovely and I cuddled them a lot. There where differences in how thing are done in Finland and in Kenya and some things were a bit upsetting, like putting the small babies to sit in a Bumbo seat and not supporting the necks of the smallest one but they are doing their best. In the toddlers the comfort is given to them very little and if someone is crying the staff doesn´t really do anything to it. I tried to show them by my own actions the Finnish way of being with the children and took them to my lap very often and comforted them if they were crying. 

I like the week in the orphanage very much and we agreed that we shall go back to visit them again before we go back to Finland. We are also going to give them some donations then to help them. I asked in a Facebook group for some cloth diaper donations and we will see if I can go back with some diapers later. I will get back to it later. If you want to look into New Life Home Trust and what it actually does, I linked the website of organisations Kisumu home above.